Casual Friday

Ui kun nälättää...vois melkein popsia jonkun piskin. No, ei piskiä löytynyt, mutta päivän vanhaa viiliä kylläkin. Kelvatkoon.

Kirjallisuuden lukemista pidetään itsensä sivistämisenä - viisauden kartuttamisena. Sen pitäisi avartaa maailmaa ja auttaa ymmärtämään asioita. Varmasti näin onkin. Pelkästään lukemiskyvyn puuttuminen estäisi nyky-yhteiskunnassa suurelta osin tuon sivistymisen - paitsi, jos katselisi paljon dokumentteja, uutisia jne. Eräs tuttavani on lukenut kirjoja *paljon* nuoresta pitäen ja tekee sitä nytkin opiskeluissaankin. Hänen kohdaltaan vaan mietin, että onko tuo maailman avartuminen tapahtunut, sillä hän ei voi sietää normaalia elämän menoa tai pop-kulttuuria. Onko tämä sitä "tieto lisää tuskaa"-filosofiaa? Onko tosiaan niin, että mitä enemmän lukee kirjoja - sitä enemmän ei voi sietää sitä mitä näkee ympärillään?

Joskus kun keskustelimme, hän sanoi minulle, että kanssani on vaikea keskustella jne, koska olen niin käytännön ihminen. Kuulemma joku muukin hänen kaverinsa on ja sen takia häneen on vaikea pitää yhteyttä. Olin aika suutuksissani siitä, että minusta sanottiin niin siinä mielessä kuin se olisi joku hirveän huono asia. Mielestäni olen aika kaukana käytännön ihmisestä sellaisena kuin minä käytännön ihmisen näen. Mutta on toki totta, etten istu iltojani yksin kammarissani pelkästään kirjoja ahmien. Ja on totta, etten enää protestoi kaikkea massakulttuuria samalla tavalla kuin ennen. Ja minusta on tullut avoimempi ja sosiaalisempi kuin oman yhteiskuntakriittisen angstini aikana. Haluaisin tietää mihin kohtaan voi vetää rajan akateemisen käytännön ihmisen ja akateemisen teorian ihmisen välille! Olen paljon parempi teorioiden kanssa kuin käytännön toteuttamisen kanssa. Se on valitettavasti huomattu ja opiskelemallani alalla se on puute.

Silti uskon pärjääväni elämässä näillä eväillä aivan hyvin.

Kuuntelen Laikaa. Ihan kivoja biisejä, hauskoja sanoituksia.

You never miss the water till the wet runs dry
You never miss the sun till it leaves the sky
Only know when it's too late to try
You never love a man till he says goodbye

(Laika: Uneasy)

Tänään olisi töitä klo 10-18. Kahdeksan tuntia perjantain ruuhkia. Uff!!

Eilen oli aika omituinen päivä, sillä Lontoossa tapahtui terrori-iskujen sarja, jossa on tähän mennessä kuollut kai 37 ihmistä ja jotakuinkin 700 ihmistä loukkaantui. Seurasin näitä tapahtumia televisiosta, nettiuutisista ja irkissä #london -kanavalla.

Ulkona jyrähteli, kun lähdin töihin, mutta Hervannassa ei vielä satanut. Kun kuitenkin pääsin töihin ja kassalle istumaan, alkoi jyrähdellä oikein kunnolla. Hetken päästä koko kauppakeskuksemme katto alkoi ääntelemään niin paljon, etten voinut uskoa korviani. Tässä vaiheessa kuvittelin vielä, että oli vain kyseessä rankkasade - and i mean RANKKA sade. No, kävin katsomassa kaupan ovelta ja näky oli uskomaton. Halkaisijaltaan sentin kokoisia rakeita satoi taivaan täydeltä tukkien kaivot niin, ettei vesi päässyt poistumaan kaduilta sitä kautta. Vettä tuli kuin esterin pyllystä niin, että koko kauppakeskus oli saarrettu. Kaivosta vesi vaan pulppusi takaisin kiveykselle, koska se ei vain mahtunut sisään.

Ihmiset ostivat kertakäyttökameroita ja räpsivät kuvia Hervannasta kaaoksen vallassa. Palasin kassalle ja kuuntelin sitä hirveää rytinää edelleen katolla. Epäilemättä en olisi halunnut olla pihalla liikkeellä kesämekossani tai edes gore-tex-vaatteissa moottoripyörän selässä. Hetken ajan kaupassa oli aivan uskomattoman hiljaista, koska sade varmasti pelästytti suurimman osan Hervantaa. Oli mukavaa vitsailla asiakkaille siitä tulvasta mikä sadetta seurasi. Autoja oli kuulemma pysähdellyt jopa siltojen alle, etteivät ne joutuisi rakeiden paukuttelemiksi.

Kun lähdin töistä, sekasorrosta ei ollut enää tietoakaan. Joissain syvänteissä oli isoja lammikkoja, mutta muuten ei olisi arvannut mitä oli tapahtunut kunnes menin valtaväylän ali ja meinasin lentää selälleni, sillä koko alikulku oli täyttynyt ruskealla kuralla. Huomasin, että myöskään siinä kohdalla viemäri ei ollut vetänyt riittävän hyvin, mutta oli kuitenkin hiljalleen saanut imettyä veden - jättäen kuran asfaltille. Kotona M kertoi, että hän oli ajanut pyörällä kotiin töistä ja oli välillä ajanut polvia myöten vedessä. Juurikin alikulkutunneleissa oli vain jännityksellä odottanut kuinka paljon syvemmälle vielä joutuisi ajamaan ennen kuin pääsisi pois. Mutta olihan tuo kotiin asti selvinnyt!

Jännitystä riitti. Toivottavasti tänäänkin tapahtuu jotain samantyylistä ja kauppa hiljenee niin, että me kassat saamme löhöillä kerrankin. Harvinaista kun se on, sillä kassatyö on yleensä yhtä hulinaa.

Mutta jospa pynttäytyisin ja lähtisin töihin.