Riding easier than ever..

Kävimme eilen M:n kanssa moottoripyörällä ajelemassa ympäriinsä. Lähdimme suunnilleen 11:sta maissa kotoa ja suunnilleen yhdeltä iltapäivällä lounastimme ABC huoltoasemalla Padasjoella. Ilma oli mitä hienoin, sillä vaikka oli luvattu ukkosilmaa ja muutenkin kurjaa säätä, korkeintaan muutama pilvenhattara leijui ilmassa. Pääosa matkasta kuitenkin taittui nautinnollisessa auringonpaisteessa.

Ilma oli sen verran lämmin, ettei "tarakalla" missään vaiheessa tullut viileä - melkeimpä hiki vain. Matkan varrella ihailin maisemia. Maalauksellista peltomaisemaa, jossa pelto jatkui kukkulan yli pienien metsäpalstojen välistä ja hävisi vaaleansiniseen taivaaseen, jossa muutama kaunis pilvi korosti näkymää. Laitumilla näkyi laiskottelevia lehmiä. Eräälläkin niityllä oli kasa heiniä ja kasan puolella, johon aurinko paistoi seisoi yksi lehmä mutustelemassa ja toinen makoilemassa leppoisan näköisesti. Heidän vieressään pari tummempaa lehmää teki samoin. Purskahdin nauruun, niin autuaan näköisesti siinä mässäilivät ja laiskottelivat.

Useamman kerran ajoimme hevostallien ohi ja eräälläkin oli aivan nuori varsa mammansa kanssa laitumella. Pieni pörräsi äitinsä ympärillä suloisesti. Heitä olisi voinut seurata pidemmänkin aikaa. Toisen tallin pihalla oli runsaasti heposia ja näin kuinka kaksi kiehnäsi päitänsä tai turpiaan yhteen. Taisivat söpöillä - tai ainakin se siltä näytti ohikiitävän katsojan silmiin.

ABC:n pihaan saapui lauma Harley-Davidson -pyörillä ajavia miehiä ja naisia. Kaikki mustaan pukeutuneita - miehet parrakkaita ja karskeita ulkonäöltään ja puhetavaltaan. Heillä oli kyllä kieltämättä aika hienoja pyöriä, joista juurikaan mikään ei näyttänyt siltä mitä kaupasta ostetaan vaan niitä oli järjestään laitettu. Kun he istuivat terassille viereiseen pöytään nauraa höröttelimme, kun kuuntelimme kuinka heidän pyöristään oli putoillut osia kesken ajon. Esim. yhden naisen pyörästä oli irronnut peili ja toiselta kahvasta joku osa. Että niin kestävä se harrikka on!

Kauempaa katsottuna porukka näytti moottoripyöräjengiltä, mutta ei heillä kenelläkään ollut kerhon logoja vaatteissaan. Liekkö kyseessä ollut siis joku muu kuin rikolliskerho, eli joku harrikkaharrastelijakerho. Pöydässä eräs heistä avautui isoon ääneen kuinka oli liittynyt johonkin yleiseen HD-kerhoon ja kyllästynyt niiden nössötouhuun. Kuulemma aina kun häntä oli vituttanut joku asia, hän oli alkanut vittuilla ja lähetellä uhkaussähköpostiviestejä tuolle kerholle (tai ainakin kerhon lehden toimitukselle). Lopulta hänet oli erotettu kyseisestä kerhosta. Tietääppä sitten oliko HD:n meno liian nössöä vai mistä oli kyse. Luulisi tuollaisen epänössön roikaleen sitten suorilta liittyvän johonkin Bandidoksiin jne. Tai mistä minä tiedän vaikka olisikin heihin kuulunut.

No, asiasta kymmenenteen, lounas oli maittava - aurajuustokanaa lohkoperunoiden kera. Kyseisen ABC:n pizza oli kuitenkin varsin heikkoa verrattuna muiden vastaavien asemien pizzoihin. Taikinassa oli paljon kuplia, pohja oli todella ohut eikä täytettä ollut riittävästi. M siis söi peperonipizzan eikä ollut kovin tyytyväinen. Onneksi ruoka ei loppupeleissä ollut pääasia, kun oli niin paljon muita virikkeitä siinä aurinkoisella terassilla.

Paluumatkalla ajoimme harhaan muutamaankin otteeseen, kerran esim. luulimme menevämme yhtä erinomaiseksi mainittua ajoreittiä Haltian läpi, mutta päädyimmekin ajamaan lähes ympyrän muotoisen lenkin hiekkatiellä järven ympäri. Hiekkatie oli kuitenkin todella hyvässä kunnossa, joten motskarillakaan se ei ollut ongelma. Tällä tiellä naureskelin niille lehmille ja nautin muutenkin maalaisidyllin läsnäolosta. Kyseisen tien pöllyäminen myös aiheutti muistoja, sillä se tuoksui erilaiselta perinteiseen soratiehen verrattuna. Väri oli hieman ruskeanoranssi.

Luopioisten kunnan läpi ajaminen oli reissulla mukavinta, sillä ajelimme viehättäviä mutkaisia teitä ja ne tuntuvat motskarin kyydissä mukavammilta kuin auton. Jossain kohtaa M meni niin matalaksi, että näin kerrankin miltä tuntuu kun motskarin kyydissä maisema ja tie avautuu täytenä silmien edessä. Takapenkiltä kun ei näe suoraan eteenpäin vaan joutuu tuijottelemaan vain sivuilla viuhuvia maisemia. Olin niin mielissäni tuon pikkukylän läpi hurruuttelemisesta, että oli pakko halailla M:ää hieman siitä hyvästä, että oli antanut nähdä minun tuon kaartelun mutskaisella tiellä värikkäiksi maalattujen maalaistalojen keskellä.

Vasta palattuamme Tampereelle alkoi pilviä kerääntyä taivaalle ja loppuillasta salamoikin. Ukkonen tosin ei tainnut Hervannan yli pyyhkäistä vaan ohitti jotakuinkin 5km:n päästä. Mainio päivä!