At a loss with words...

Jostain syystä viime aikoina ei ole hirveästi kimmonnut tunnetiloja, joissa painuisi blogin kimppuun ja kirjoittelisi kuulumisia. En ole aivan hirveästi stressaillut, en masennellut, en riidellyt maailman kanssa. Olen saanut kouluhommia eteenpäin ja olen työjuttujakin päässyt tekemään.

To do -lista on hurja, mutta kyllä siitä selviää valvomalla öitä ja säätämällä. Säätäminen voi olla ihan kivaa. Seuraavana päivänä vaan voi tuntua olo siltä, että enempikin unimäärä kelpaisi ja varsinkin auttaisi säilyttämään työtehot senkin päivän puolella. Viime to-pe-välisenä yönä nukuin 2,5 tuntia, kun säädin yhtä palaute-powerpointtia viikkoharjoituksiin esitettäväksi ja koittaessani saada topic descriptionia tehtyä Scientific Writing in HCI -kurssille.

Päässäni alkoi tänään (VIHDOIN) sinkoilla ajatuksia gradun aiheesta. Olen niin kovin pitkään odotellut, että hyvä aihe vain putoaisi suoraan syliin...ja nyt vähän niin kuin putosi, mutta sain vain osan siitä kiinni ja osa sinkoutui maahan. Eli se loppuosa pitäisi varmasti liimailla kasaan ja sitten antaa sen hautua, eheytyä oikeanlaisekseen.

Mitä yhteistä on blondilla ja Ikean huonekaluilla?
- Hyvännäkoisiä, mutta heti kun viet ne kotiin: jalat leviää ja huomaat että ruuveja puuttuu...

Ylläolevan vitsin kertoi irkissä Riussi. Toisella kanavalla kyseisestä quotesta kirposi melkoinen keskustelu Ikean laajenemisesta. Toki myös joku avautui, että

21:24 <> ikea on mulle aika suuri mysteeri
21:25 <> blondit on taas mulle.
21:25 <> sekundalaatuisia kertakasauksen kestäviä huonekaluja joita myydään designinä ja otetaan sen mukaisesti rahaa

Niin, kävimpä Ikeassa viikonloppuna! Ja ostinpa yhden huonekalun! Ja yhden keittiötarvikkeen, pari rättiä ja yhden kasvin! Olimpa ahne! Huonekalu näyttää ihan hyvältä olohuoneessa, mutta empä jaksa ottaa kuvaa.

Olin iloinen, kun kuulin, että en ole ainut, joka on käräyttänyt sormensa/kätensä uunin vastuksiin. Minulla heilahti joskus käsi, kun luulin että uuni olisi ollut vielä ihan kylmä ja, kas kummaa, ei se ollutkaan aivan kylmä vaan iho suli kahdesta sormesta pieneltä kaistaleelta. Tämä tapahtui joskus loka-marraskuussa, kun vielä asuimme toisella puolen kaupunkia ja edelleen sormissa näkyy punaiset arvet palojälkien kohdalla. Ei kiva. Mutta eiköhän taas tullut opittua kantapään kautta mitä ei kannata kokeilla IKINÄ!

Kokeiluista tuli mieleen, kun joskus Cafe Europassa kävimme intensiivistä keskustelua kaveriporukalla siitä, että myöskään kieltä ei kannata pistää jäätyneeseen metalliin. Viiden hengen porukasta neljä oli kokeillut miltä se tuntuu ja olimme ihan suu auki miten tuo viides henkilö oli osannut kieltäytyä siltä "mieliteolta". Pakkohan sitä ainakin kerran on ollut kokeilla jotain mitä äiti on EHDOTTOMASTI kieltänyt. Kokeilemalla oppii. Luulen tosin, että olen tehnyt sen virheen kahdesti. Yksi kavereista sanoi "addiktoituneensa" siihen jäädyttelyyn ja oli tehnyt sitä johonkin sillan kaiteeseen ala-asteella koulumatkalla. Melkoista. Yritimme kannustaa kokematonta kokeilemaan, mutta vielä emme ole saaneet raporttia kokeiluyrityksestä.

Kysyimpä äsken ko. henkilöltä ja hän ei vielä ole uskaltautunut. :) Saa nähdä mitä tapahtuu lauantaina, kun poppoo on taas koossa ja tyhmyys tiivistyy promillejen noustessa. Myönnän kyllä heti, että selvin päin en kyllä uskaltaisi tehdä sitä!!! Ehkä itsesuojeluvaisto on yksi asia mitä aikuistuessa oppii. :) Vaikka ei silti, monikaan ei sitä itsesuojeluvaistoa kykene kehittämään alkoholia ja tupakkaa vastaan.

Mutta liirum loorum ja hipsis hopsis. Kello on 22:19 ja tekisi hirveästi mieli keittää kahvit. Vois koittaa jatkaa kouluhommia vaikka vain yhteen tällä kertaa.