Monday6am

maanantaina, helmikuuta 27, 2006

O: Motivaatiota loppukevään ajalle.

Ihan kuin olisi jonkun hormoonin puutostila menossa, kun on koko ajan hirvee nälkä ja apaattinen mieli ja hirveästi ikävöin M:n halausta, vaikka aamullahan sitä viimeksi halattiin. Motivaatiota kouluhommien tekemiseen ei tällä hetkellä tunnu löytyvän oikein millään ja syytä siihen en ole vielä kyennyt paikantamaan. Tavallaan kuvittelen kyllä tietäväni mistä on kyse.
  • Syy 1: Opiskelin kevään ja syksyn aikana yhteensä 58 opintoviikkoa, joten voi hyvin olla, että nyt ei vaan huvita ja kiinnosta, jos vaikka opiskelin kyllästymiseen asti.
  • Syy 2: Tässä periodissa on ollut sen verran vähän kouluhommia, etten ole missään vaiheessa saanut kunnon rutiinia päälle
  • Syy 3: Onko sellaista olemassa kuin viimeisen opiskeluvuoden ahdistus tai masennus? Sellaista, jonka takia ei saa viimeisiä juttuja tehtyä, vaikka ne ois kuinka tärkeä saada tehtyä.
Lauantaina oli ihan mielettömän kivaa baarissa, Hellässä. Sitä ennen oli tuparit Iidesrannassa ja siellä tuli kuunneltua suomirokkia ja juotua boolia. Hellässä meno meni aika sekavaksi jossain vaiheessa...ja ilmankos sillä porukalla ja sillä viinan määrällä. Tyttöbileet, *tirsk*.