Early morning mourning at breakfast..

Viime yön näin taas unta kuinka istuin kassalla ja hoidin sitä asiakasvirtaa. Toinen uni, jonka näin, oli sellainen, missä istuin takaisin lukiossa eikä minulla ollut lukujärjestystä, kyniä, papereita eikä kirjoja ja olin ihan hukassa. Olin joutunut Coach Klinectin, entisen historian opettajani, tunnille, mutta tämä herra oli aivan eksyksissä sillä hänet oli pistetty tänä vuonna vetämään äidinkielen kurssia. Tilanne oli jotenkin älytön, kun istuin siellä ala-asteaikaisten luokkakavereiden kanssa vaikka tiesin olevani jo ylioppilas. Mietin vain kuinka kertoisin tuon asian opettajalle, ettei minun enää täytyisi jäädä sinne pyörittelemään peukaloitani.

Olikohan tuo nyt sitten jonkinlainen sympatiauni, sillä lukiolaisilla alkoi koulut viime viikolla ja pienillä teekkarifukseillakin tämän viikon maanantaina. Minulla on vielä puolitoista viikkoa tuskaa kesätöissä ja sitten alottelen itse opiskelut. Toivottavasti en sitten enää näe kassaunia vaan mielummin vaikka koodausunia - jos vaikka se unissa ilmennyt koodaustaito siirtyisi tosielämään. Oh dear!

Jostain syystä nyt aamulla heräsi kaipuu päästä morjestamaan vanhoja tuttuja Ouluun. Ihmisiä, joiden kanssa lukioaikoina kävin ensimmäiset kerrat baarissa ja joiden kanssa ropetettiin Cthulhua. Kaikkea kivaa tuli tehtyä - silloin vielä oli tapana järkätä leffailtojakin kavereiden kanssa. No, sen jälkeen kun muutin Tampereelle, en ole näistä tyypeistä nähnyt kuin kahta; toista viimeksi kaksi vuotta sitten ja toista viimeksi helmikuussa. Loppuja en ole nähnyt kolmeen tai neljään vuoteen. Ja sanoisin, että nyt olisi aika. En tosin tiedä milloin Ouluun lähtisin ja kuinka ihmeessä sen järjestäisin, mutta Anttia, Tonia, Topia, Proffaa ja Simoa ainakin halajaisin morjestaa...vaikka Caion baarissa Kaijonharjulla.

Nyt on kyllä sen verran kurjan haikea ja tympeä olo, ettei tämmöistä vapaapäivällensä toivo. Siispä taidan vetäytyä lukemaan kirjaa; edelleen sitä Ruusun nimeä, kun ei se ole viime viikkoina oikein edennyt.