Friday 6 a.m.
Valvon yötä taas, kun ei unta riittänyt puoli neljää pidemmälle. Voisin vaikka tässä valvoa siihen asti, että M herää ja sitten mennä itse nukkumaan. Ihan vain siksi, että jos nyt yritän väkisin nukkua niin kuitenkin herään, kun M:n herätyskello soi...ja sitten en taaskaan saisi enää unta.
Ostin eilen karkkia ja niitä oli vielä jäljellä niin tietenkin minä keksin syödä ne nyt pois. Enkä muistanut kuinka ällöttävä olo tulee, kun niitä popsii enemmän kuin kourallisen. Nyt muistan. Mutta milloinkahan minä muka oppisin, että karkkia on ihan turha ostaa. Sitä nimittäin popsii niitä ihan tottumuksesta, kun on alkuun päässyt. Ja oikeasti, eiväthän ne nyt niin hyviä ole.
Pääsin englannin kurssille ja olen siitä iloinen. Samaan ryhmään tulee useampi tuttu, joista yksi on hyvä tuttu. Plus ehkä toinen, jos hän pääsee ensimmäiseltä varasijalta kurssille. Ruotsin listat olisi pitänyt julkaista myös tänään, mutta vielä niitä ei ainakaan netissä ollut. Veikkaan silti, että pääsen sillekin kurssille...puhumaan ruotsia. Yök! Tekisi mieli lykätä tuota ruotsia, mutta toisaalta, tuskin motivaationi on yhtään nykyistä korkeampi keväälläkään. Tiedän jo valmiiksi miten sekaisin puhun ruotsia, saksaa ja englantia ja sanojen puutteessa luultavasti suomeakin. Ei siitä mitään tule, mutta pakollinen kurssi, 1ov, ns. virkamiesruotsi. Oma äitini pärjäisi varmasti erinomaisin arvosanoin tuolla kurssilla, vaikka ei ole joutunut puhumaan kyseistä kieltä juuri kahteenkymmeneen viiteen tai kolmeenkymmeneen vuoteen. Tässä vaiheessa itseä kaduttaa, kun ei koskaan opiskellut niitä sanoja.
Olen tässä M:n kanssa harkinnut jonkun lehden tilaamista vuodeksi. Viimeisen vuoden meille on tullut Newsweek viikottain, mutta nyt päätimme, ettemme tilaa sitä toiseksi vuodeksi, sillä ei sitä oikeasti ehdi lukaista riittävän usein. (Mistä tulikin mieleeni, että voisi ottaa junaan mukaan pinon noita lehtiä.) Minkä lehden siis tilaisimme tuon sijaan? Kumpaakin kiinnostaisi lukea tieteen kehityksestä ja sen sellaisesta ehkä vaihteen vuoksi mielummin kuin politiikasta, joten Tieteen kuvalehti olisi yksi vaihtoehto ja National Geographic olisi toinen. Hintavia ovat molemmat, mutta varmasti antoisia lueskella. National Geographic kiinnostaisi kyllä hurjasti, mutta on taas hiinä ja hiinä minkä verran rahaa on valmis satsaamaan tilaukseen.
Taidan miettiä nyt koulujuttuja sen aikaa kunnes herätyskello soi.

2 Comments:
At 02 syyskuuta, 2005 08:14, Anonyymi said…
http://www.opiskelijatilaukset.com/
At 02 syyskuuta, 2005 10:35, Monday6am said…
Joo, tuota vastaavasta se Newsweek oli tilattu. Tais olla vaan http://www.nordicsubs.com tjsp.
Lähetä kommentti
<< Home