Monday6am

tiistaina, syyskuuta 06, 2005

Gold fever on the rise

Ylex:llä oli haastattelussa yksi kullankaivaja Inarista. Siitä kimposi mieleeni luokkaretki kahdeksannelta luokalta Jenkeistä, kun teimme retken vuoristoon yhteen kullankaivamispaikkaan. En muista enää mitä kaikkea siellä pääsi tekemään, mutta ainakin pääsimme kukin kokeilemaan kullan huuhtomista ja minullakin on jossain varastossa pienessä putkilossa ne pienenpienet kultahiput mitä onnistuin huuhtomaan. En ollut lainkaan edes muistanut sellaista kokeilleeni ennen kuin tuo radiohaastattelu tuli, mutta nyt tosiaan on takaisin mielessä oikeastaan kaikki Jenkeissä koulusta tekemämme luokkaretket. Mainiota moinen.

Eilen olivat ensimmäiset luennot; Requirements engineering ja Englannin suullisen ja kirjallisen viestinnän kurssit. Tänään olisikin sitten kolme eri luentoa päällekäin klo 10-12 ja sitten luentoja pötkönä klo 18 asti. Kyllä, koulu on taas alkanut toden teolla. Eilen vielä jaksoin pyöräillä lipastolle ja kotiin, mutta tänään jo arvon tässä toden teolla jaksanko enää mennä fillarilla vai menenkö suosiolla lataamaan bussikortille kuukausikortin. Tällä hetkellä mietin, että joo "fillarifillari", mutta katsotaan puolen tunnin päästä, kun pitäisi lähteä.

Taustamusiikkina soittelen Rammsteinin Mutteria.