missä seison, mihin nojaan

Miten olla, tuntea, elää, hengittää, kun ei tiedä asemaansa. Ei tiedä missä seistä tai mihin päin kaatua, jos horjuttaa. Ja mitä jos tietääkin. Jos tuo tuki, johon nojata, on niin kaukana että auttamatta rysähtää maahan ennen kuin osuu lähellekään tuen avointa pelastavaa syliä. Välille pudotessaan ei tiedä pitäisikö nousta ja yrittää uudelleen vai pysytelläkö vain matalana, taka-alalla, totuuden ja elämän varjokuvana, alistuvana haaleana taustavärinä.

Kantakaupungin kulmat ja kujat

Vanhan kauppahallin kaaret,
kumisaappaat lammikoiden loiskeessa,
tapanin vapaan kansan askel tai kaiku,
pilvet ja leijat sataman yllä,
kaupungin torninen säröilevä silhuetti.

Kahvila Taikalampun lämmin hehku,
tummien värien hohto,
Torkkelinmäen puisto, kalliot
ja kuluneen kesän muistot.

Kurvi, taa kätkeytyy räikeät kulmat,
moni pimeä, salamyhkäinen piennar ja polku.
Jäätellöpalloja, puurivi Hermannin
kalpeiden kerrostalojen kyljessä.

Valaistuja arvotaloja,
tummaraamisia ikkunoita;
niiden läpi näen arjen,
sen vivahteikkaan juhlan.

Tätä saanko rakastaa vai
puenko vain tunteen sanoiksi?
Noiden katujen värin ja tunteen,
tahdon päälleni kietoa jo tänään
kokovuotiseksi suojaksi,
kilveksi kalskeaa maailmaa vastaan.