Monday6am

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

Kantakaupungin kulmat ja kujat

Vanhan kauppahallin kaaret,
kumisaappaat lammikoiden loiskeessa,
tapanin vapaan kansan askel tai kaiku,
pilvet ja leijat sataman yllä,
kaupungin torninen säröilevä silhuetti.

Kahvila Taikalampun lämmin hehku,
tummien värien hohto,
Torkkelinmäen puisto, kalliot
ja kuluneen kesän muistot.

Kurvi, taa kätkeytyy räikeät kulmat,
moni pimeä, salamyhkäinen piennar ja polku.
Jäätellöpalloja, puurivi Hermannin
kalpeiden kerrostalojen kyljessä.

Valaistuja arvotaloja,
tummaraamisia ikkunoita;
niiden läpi näen arjen,
sen vivahteikkaan juhlan.

Tätä saanko rakastaa vai
puenko vain tunteen sanoiksi?
Noiden katujen värin ja tunteen,
tahdon päälleni kietoa jo tänään
kokovuotiseksi suojaksi,
kilveksi kalskeaa maailmaa vastaan.

Tunnisteet:

maanantaina, kesäkuuta 18, 2007

Wake up and smell the coffee...

Pyöräilen joka aamu 9,2km töihin. Pyöräilyreittini kulkee eduskuntatalon ohi, radan vartta mäkeä ylös, suloisen maisemakahvilan ohi (maisemat vesistön yli Finlandia-talolle ja Ooppera-talolle), radan yli laudoitettua siltaa (tuntuu yllättävän mukavalta renkaiden alla), ylös Wallinkadulle, pitkin ruuhkaista Sturenkatua. Erityisesti hurmaava yksityiskohta matkassa on, että jossain vaiheessa nenään virtaa kahvin tuoksua; joskus vahvempi kahvin tuoksu, joskus enemmän mausteinen. Meni muutama päivä ennen kuin huomasin, että reittini todellakin menee Meiran ja Saludon tehtaan vierestä ja sinänsä koko Kallio voi hyvänä (?) päivänä tuoksua kahvilta. Lisättäköön vielä, että ei työmatkani ole siltäkään osalta hassumpi, kun palaan töistä ja liu'un Ruoholahdesta Lauttasaaren sillalle pyörällä, näen merta kumpaankin suuntaan ja vastakkaisella rannalla purjelaivoja satamassa ja komeahkon sillan oikealla. Ei hassumpaa, ei lainkaan hassumpaa.

Uuteen asuntoon muuttamisen myötä työmatka kutistuu 1,9 kilometriin ilman kivoja maisemia, joten pitää nauttia nyt vielä pari viikkoa tästä täysin siemauksin.

Tunnisteet: ,

sunnuntaina, kesäkuuta 17, 2007

Moottoripyörän pärinää ja lieveilmiöitä

Kävimme eilen M:n kanssa kiertämässä Helsinki Bike Show -tapahtuman Kaivopuiston rannassa. Oli muuten uskomattoman hieno puisto itse Kaivopuisto; iso, paljon nähtävää, paljon vanhoja komeita puita ja kukkulalta maisemat merelle ja kaupunkiin. Itse Bike Show oli ihan rannassa vähemmän komealla paikalla. Näyttelyssä oli paljon tuunattuja pyöriä näytillä, kaikki kisailemassa palkinnosta kolmessa eri luokassa.

Muuten se tuntui ihan kuin miltä vain tapahtumalta, mutta se, että siellä pyöri todella paljon pyöräjengiläisiä (Cannonball MC, Diablo MC ja muutamasta muusta klubista) teki siitä erikoista, ehkä jopa jännittävää. Näyttelyalueella parveili valtavan kokoisia pahiksia, jotka olivat tosi räheän näköisiä ja osaa oli myös kiva katsoa (minulla on joku juttu pitkähiuksisiin miehiin). Useilla oli pitkä parta, jota näin muutaman sukivan kävellessään, ja osa oli kietonut partansa kuminauhalla kiinni. Olivat kyllä kieltämättä sen näköisiä, ettei heille paljon vittuiltaisi ja pelonsekaisin tuntein mietin olisiko joku ko. tyypeistä jopa tappanut joskus. En haluaisi tietää.

Mieleenpainuvin sattuma koko näyttelystä oli, kun yksi lähes kaksimetrinen lihaksikas pahis kantoi todella nuorta poikaansa (max 2v) sylissään ja poika vaikersi jotain niin isän kommentti siihen oli tyly "Noh, mikäs nyt vituttaa?" Melkoista tapakasvatusta, sanon minä.

Näyttelyssä oli valtavan hienoja pyöriä, joiden eteen oli selkeästi vuodatettu paljon hikeä, tuskin verta sentään verta, ja vaadittu paljon kärsivällistä säätämistä. Yksi, josta pidin ehkä eniten, oli custom pyörä, josta tuli mieleeni eräs vanha leffa, jota en tietenkään nyt pysty muistamaan. (Kysyn M:ltä mikä se elokuva oli, kun hän herää.) Olisi kiva saada oma moottoripyörä, mutta empä usko, että alkaisin sitä hirveästi muuntelemaan...taitoni loppuisivat kovin lyhyeen.

Moottoripyöräily on sinänsä hassu harrastus, että sen piiriin kuuluu niin kovin monenlaisia ihmisiä. On moottoripyöräkerholaisia, joita kukanenkin alitajunnassaan pelkäisi jos napit vastakkain joutuisi. On keräilijöitä, vanhaa kansaa kenties suuri osa, jotka kerääävät esim. sodan aikaisia moottoripyöriä eli museokamaa, ja pörryyttelevät rauhallista tahtia kesäiltoina kokoontumisajoihin ihailemaan toisten harrastajien pyöriä. On nuoria hurjapäitä, jotka keulivat minkä ehtivät, ja hakevat rajojaan niin temppujen kuin välillä myös ajonopeuden suhteen. Sitten tulee suuri määrä miehiä ja naisia nuoresta vanhaan, jotka ajavat customia tai tavallisia katupyöriä liikennesääntöjen mukaisesti, käyvät ajelemassa lähiympäristössä lenkkejä ihaillen luontoa ja maisemia yleensä ja ajoittain tekevät pidemmänkin reissun kenties Viroon, kenties jonnekin etelä-eurooppaan.

Väkeä harrastuksen parissa piisaa ja muutaman ryhmän takia myös nuo viimeisimmän ryhmän harrastajat joutuvat ajoittain huonoon valoon. Viimeisin ryhmä lienee kuitenkin kaikista suurin ja siihen kuulumme minä ja M, useampi kaverimme ja työpaikaltanikin olen bongannut muutaman. Anoppinikin on appiukkoni kanssa tällä hetkellä ajamassa Saksan suunnalla ja heille moottoripyöräily on vuosikymmeniä kestänyt harrastus. Jotain yhteenkuuluvuuden tunteesta motoristien kesken kertonee se, että edelleen he nostavat toisilleen kättä liikenteessä niin liikennevaloissa kuin maantiellä vaikka harrastajia löytyy jo valtavat määrät. Ehkäpä Harrikalla ajaville jengiläisille en nostaisi kättä, sillä ihan hirveästi yhteenkuuluvuutta en heitä kohtaan tunne, mutta muille ehkä nostankin. :)

Tunnisteet: ,

keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007

Asuntoesittely

Asuntoa ostettaessa ostaja on kuningas. Jos ostaja ei maksa niin myyjä joutuu laskemaan hintaa ja myymään halvemmalla. Asunnon vuokrausbisneksessä pääkaupunkiseudulla on totisesti vuokranantajilla kuningasasema. Kävin maanantaina katsomassa asuntoa, jonka esittelyyn sattui samanaikaisesti tulemaan neljä muutakin henkeä. Vaihtari, työtön, opiskelija (töissäkäyvä) ja minä.

Se että muita tuli samalla niin monta oli sekin vähän hassua, mutta hassumpaa oli se, että oikeasti esittelyssä tuntui siltä ettei asuntoa esitelty vaan meitä vuokralaisia haastateltiin. Esimerkiksi kihlasormukseni nähtyään vuokraisäntä kysyi "Ahaa, sinulla on sormus kädessä...kuinkas iso perhe tänne on kanssasi muuttamassa?" Olin ihan varma, että vaikka kuinka tuossa selittelisin niin mönkään menisi vastaus. Muutkin tyypit vaikuttivat mukavilta ja hirmuisen kovasti vakuuttelivat tarvetta saada ko. kämppä. Oikeasti koko tapahtuma oli ns. "kilpaperseennuolemista", sillä käytännössä jokainen vain kehui itseään ja suostui kertomaan ties mitä vakuuttaakseen vuokraisännät. Amazing. "Aijaa, olet työttömänä, haetko silti töitä?" "Rellestättekö te paljon?" "Kauanko aiotte asua tässä?" "Kuka teistä haluaa tätä kämppää erityisen paljon?"

Katsottuani kämpän läpi ja kerrottuani nuo detaljit elämästäni ventovieraiden edessä, päätin lähteä bussilla keskustaan, koska minun ei olisi mitään järkeä jäädä tappelemaan asunnosta...jos ei asuntoa saisi niillä tiedoilla mitä annoin niin silloin ei saisi - so what, life goes on. Meille sanottiin, että he päättävät vajaasta kahdestakymmenestä hakijasta kenelle asunto menee torstaihin mennessä ja pistävät kaikille mailin saivatko kämppää vai ei. Eilen, tiistai-iltana minulle tuli maili, että he olivat päättäneet tarjota asuntoa minulle. Olin ihan epäuskoinen, että he päätyivät minuun, vaikka minulla on myös asunto Tampereella ja mies yhtä lailla.

Ilmeisestikin vaa'assa painoi niin vahvasti se, että olen vakitöissä ja tuskin hirveä rellestäjä, että ties mitkä muut asuntoa ehdottomasti myös tarvitsevat henkilöt jäivät kakkossijalle. Toki olen onnellinen, että sain itse ko. kämpän, mutta toisaalta en pidä valintaa reiluna niiden muiden kannalta. Mutta olihan se vuokranantajan kannalta turvallinen valinta! (Vaikka en tiedäkään miten kauan oikeasti asunnossa tulen asumaan! Eipä silti, ei sitäkään tiedä milloin siihen putkiremontti pasahtaa päälle, joten ehkäpä heilläkin oli taka-ajatus ettei tulisi liian epätoivoista ja liian vakinaista asukkia??)

Tänään kävin allekirjoittamassa sopimuksen kahvikupposen äärellä. Mukavia ihmisiä, ei siinä mitään. Se "haastattelu" vain pisti ihmettelemään koko yksityiseltä vuokraamisen ajatusta. Aiemmin olen vuokrannut vain TOASilta eli opiskelija-asuntosäätiöltä, joka ei paljon tuloja tai lemmikkejä ja biletystottumuksia kysellyt. Helsinki on uutta täynnä.

Tunnisteet: ,

perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Lauttasaaren linjalla

Tutut hiukset, tummemmat silti,
profiili vuosien, ei kovin monen takaa,
saapuu pitkin käytävää,
tarkkailen, koetan varmistaa tunnenko.

Juuri silloin silmäparimme kohtaavat,
hän painaa katseen alas, mutta
heijastaa ne välittömästi takaisin kasvoilleni.

Kumpikin tunnistaa, aivan varmasti,
mutta yhteys on heikko,
konteksti väärä.

Hymyilen varovaisesti,
kun hän lipuu ohitseni ja
katoaa linja-auton takaosaan,
menneisyyteeni.

Tunnisteet: , , ,

Kopinaa metron käytävällä

Mitä ei antaisi pitkä,
raskaana oleva nainen korkeissa koroissa,
häpyä hipovassa hameessaan,
kun kansa katsoo,
suu aukeaa ja pyörii pää?

On mies äimänä ihmeissään,
yhtä lailla nainen.
Myötäylpeyttä, ihailua
vai häpeää?

Mihin kohdistaa katse,
sulkeako silmät ja
alitajunnassa kuolaava suu?

Kolme roolia sekaisin,
yhtä niistä vain liikaa,
enemmän kuin tietävä silmä sallii,
suu kykenee sanomaan ja
tajunta tunnistamaan.

Sulattelen hiljaa,
mielessäni olan yli syljen ja
mietin mitä korea
kauneudellaan kampeaa vai
kampittaako itsensä
yhteisön edessä vaan.

Tunnisteet: , ,