Monday6am

sunnuntai, kesäkuuta 17, 2007

Kaikuja menneisyydestä

Löysimpä tällaisen hassun vanhan postauksen livejournal-ajoilta eli joskus kun vielä asuin Hervannassa ja työskentelin Tapsantorilla, joten pistämpä sen taas jakoon:

"Kauhee kiire panemaan.

Eilen kassallani sattui hassu incidentti. Sattui olemaan hiljainen hetki ja siihen syöksähti sellainen about 24-vuotias nuori mustatukkainen neiti. Hän oli ostamassa vain yhtä kortsupakettia, tunki sen melkein käteeni ja ennen kuin ehdin siitä edes ottaa viivakoodia, oli tunkemassa rahoja käteeni. Ajattelin, että joko tämä neiti on ensimmäistä kertaa elämässään ostamassa kortsuja tai sitten sillä on ihan saatananmoinen kiire panemaan. Jälkimmäinen ajatus minua sillä hetkellä vakuutti enemmän, sillä niin kauhea kiire hänellä oli. No, naputtelin siinä summan, että sain annettua vaihtorahan ja tyttö oli jo käsi ojossa ottamassa niitä vastaan ennen kuin minulla oli antaa niitä. Mielessäni vaan mietin, että jo on outo tapaus. Rahat saatuaan tyttö lähti vauhdilla pois, mutta törmäsi yhteen työntekijäämme, joka ei antanut hänen mennä. Tyttö riuhtoi ja rimpuili vastaan ja sillä aikaa minä soitin vartijalle. Vihdoin P sai pidäteltyä tytön niin, että hänet saatiin vietyä takakoppiin juttusille.

Kävi ilmi, että tyttö oli tunkenut käsilaukkuunsa 5 pakettia kortsuja ja kaksi pulloa siideriä. Niin kuin huh huh. Siinä vastaan rimpuillessaan hän näytti kyllä joko siltä, että oli humalassa tai sitten jossain muissa aineissa. Takahuoneessa vartija ja P olivat nauraneet kortsujen löytyessä naureskelleet, että kuinkahan monta miestä sitä tyttöä on housut kintuissa odotellu, kun noin paljon kortsuja on täytynyt niin hirveellä kiireellä saada. Joo-o, voi tyttöparkaa. Veikkaampa, ettei ehkä paneta enää niin paljon, kun on joutunut ensin poliisin kanssa asiaa selvittelemään. Tai eihän sitä tietenkään tiedä millaisia virkamiehiin tai varastamiseen liittyviä fetissejä hällä on.

Surkuhupaisa ilopilkku illassamme."