ABC (-C) kissa kävelee...
Niin, eli nyt minulla on sitten AB-ajokortti. C-korttia en aio varmaan koskaan ajaakaan paitsi jos joudun todella radikaalisti vaihtamaan alaa - ja toivon mukaan en joudu! Tänä aamuna siis inssi alkoi 08.35 Kalevasta ja siinä pörräilimme parikymmentä minuuttia. Pari pientä huolimattomuusvirhettä(lue: jännitti aika reilusti) tuli, kuten en muistanut vaihtaa ykkösvaihteelle ennen pysähtymistä ja paikaltaan tuon vaihteen vaihtaminen ei ole niin helppoa kuin autolla. No, nuo virheet eivät ole rangaistavia, joten muuten ne eivät haitanneet paitsi lisäsivät suoritusahdistusta. Harjoitellessa minulla ei juuri ikinä unohtunut iso vaihde päälle, joten koetilanteen tuoma ressi oli selkeä. No, pelkäsin inssin loppuun asti, että minut hylätään, mutta onneksi näin ei käynyt.
Tästä päivästä lähtien olen siis virallisesti moottoripyöräkortin haltija ja saan ajaa kaiken kokoisia ja tehoisia moottoripyöriä. Tämän syksyn osalta ajokauteni päättyy perjantaina, sillä lauantaista lähtien pyörä pistetään seisontavakuutukseen talven ajaksi. Loppukeväästä pääsee sitten uudestaan kokeilemaan, harjoittelemaan ja kehittymään. On se kyllä ihan totta, että moottoripyöräilystä innostuu ihan eri tavalla kun oppii itsekin ajamaan. Itse ajaminen kun on pirun paljon mukavampaa kuin "tarakalla" istuminen, vaikka ei siinäkään sinänsä valittamista ole.
Eilinen Oktoberfest dinner M:n firman työntekijöiden ja avecien kanssa oli oikein leppoisa. Join yhden Pikku mustan (vai Pikku Mustan?) elikkä aika kevyen makeahkon tumman oluen. Tykkäsin kyllä, mutta puolen litran tuoppi tuntui hieman isohkolta eli pienemmässä määrin nautinto olisi ollut suurempi. Syöpöttelin herkullisen broileriannoksen..mmm mmmm. Plevna ei ruokapaikkana ole suosikkejani, mutta talon omat oluet ja siiderit ovat kyllä hyviä. Niitä voi piipahdellakin välillä siemailemassa.
Pankeissa ravaaminen jatkuu. On muuten hidas prosessi. Muuttopäivästäkään ei ole vielä tarkempaa tietoa kuin että viimeistään 23.12.2005. Silloin voidaankin heti jouluaattona jumauttaa hirvee remontti käyntiin eli tapetit, maalaukset ym. No, toivottavasti muutto ei osu joululle vaan pääsisimme jo aiemmin. Olisi nimittäin jo ihan kiva päästä sinne asustelemaan, mittailemaan ja tekemään tarvittavia hankintoja (lamppuja, tapetteja, verhoja jne).

3 Comments:
At 29 syyskuuta, 2005 01:27, Anonyymi said…
Pidän itse kovasti ajamisesta. Mitä isompi ajoneuvo alla, sen parempi. Ajoin ajokorttini suurimmaksi osaksi kuoma-autolla. Se on toisaalta tosi vaativa: Pään pitää pyöria kuin pöllöllä koko ajan, taakse ei näe kunnolla ja takapyörien sijainti pitää käytännössä tietää perstuntumalta, mikä on auton pituuden takia hankalaa. Mutta toisaalta se antaa paljon anteeksi, ja jotenkin tuntuu että auton koko ja paino tuo tilanteisiin tiettyä hitautta ja antaa siten aikaa huomioida muuta liikennettä ja auton käyttäytymistä paremmin.
Olen kuitenkin toisaalta kiinnostunut myös moottoripyöristä. A-korttia minulla ei ole, enkä sitä varmaankaan ole hankkimassa ennenkuin on varaa vaihtaa auto ja ostaa pyörä.
Huoh, pitäisi mennä tutorryhmän kanssa sinne Rajaportin saunalle. Minun piti soittaa sinne jo maanantaina ja hoitaa varaus meille perjantaiksi, mutta sekin sitten jäi kaiken sekoilun keskellä. Täytyy huomenna soittaa sinne ja kysellä, mitkä mahdollisuudet on vielä tälle viikolle saada saunailtaa toteutumaan. Pahoin tosin pelkään, että täytyy siirtää taas kerran "ensi viikolle".
Ja uusi läppärikin pitäisi ostaa. Tampereella kukaan ei myy järkevään hintaan minun haluamaani IBM X40-kokoonpanoa, joten täytynee tehdä vierailu Helsinkiin ja käydä liikkeistä kyselemässä hintoja.
At 29 syyskuuta, 2005 07:53, Monday6am said…
Hei, infoapa muakin, jos pääsette sinne Rajaportille joskus. En ole nimittäin siellä ikinä käynyt ja voisi kiinnostaa lähteä käymään, jos vierailu sattuu sopivalle ei-kiireiselle illalle.
Läppäri olisi kyllä <3, mutta tässä vaiheessa en uskalla alkaa siihen investoimaan..sen verran paljon luvassa kaikkea mihin rahaa uppoaa enemmän kuin tarpeeksi.
En usko, että tulen koskaan ajaneeksi tuota kuorma-autokorttia. Pari kaveria sen ajoi joskus Kajaanissa, jokunen tyttökin. En kyllä ymmärrä mihin ne tytöt sitä tulee tarvitsemaan, mutta eihän sitä tiedä..."landelta" kun taisi olla kotoisin. :)
At 01 lokakuuta, 2005 01:06, Anonyymi said…
No voi vitsi, me juuri käytiin siellä tänään :( En ollut lukenut tuota sinun tekstiä ajoissa.
Voin kuitenkin kertoa, että siellä on tosi hyvät löylyt. Itse asiassa parhaat mitä olen ikinä kokenut. Ainoastaan eräs Vaskivedellä olevassa maaseutumatkailupaikassa oleva sauna vetää sille vertoja. Kaljaa (ja viinaakin kuulemma) saa nauttia, kunhan ei vie lasipulloja saunaan. Paikan yhteydestä löytyy myös kahvio, josta saa jopa ihan oikeaa ruokaa jos nälkä sattuu yllättämään. Poliittiselta kannalta paikka on ehkä koko Pispalan tyyliin edelleen sitä punaisinta Tamperetta mitä löytyy - täynnä tatuoituja, takatukkaisia, parrakkaita ja likaisia miehiä. Ja oli siellä toki muutama lapsi ja nainenkin. Jotkut perheet oikeasti käyvät siellä saunomassa ihan vakituiseen.
Ainakin minä olen menossa sinne vielä uudelleen, ja uskoisin että Taikakin on :) Ilmoittelen kyllä ajoissa jahka seuraavaa kertaa saadaan sovittua. Mikkokin voisi tulla mukaan jos sitä huvittaa.
Saunamaksu on 4,50 ja eurolla irtoaa puhdas pyyhe vuokraan. Hinta voi vaikuttaa korkealta, mutta aikarajaa ei ole - karskeimmat ukot on kuulemma viihtyneet päälle viittä tuntia siellä.
Loppuiltaa suosittelen ehdottomasti viettämään Pulterissa. Kunnon perinteinen punakapakka, jossa tupakka haisee hieman muttei kuitenkaan ylenpalttisesti, keski-ikäiset känniset naiset tunkevat miesten vessaan ja yrittävätpä siinä matkallaan vetää pahaonnista vessasta hoipertelevaa ukkoa mukanaan naisten vessaan *khrm* harrastamaan sukupuoliurheilua. Mutta on siellä ainakin mukava baarimikko.
Lähetä kommentti
<< Home