Tukka hyvin kaikki hyvin.
Melkoinen viikonloppu. Tunteiden myräkkä, mutta sanoisin että loppu hyvin kaikki hyvin. Iloisia juttuja monin kappalein, mutta niistä puhutaan sitten joskus myöhemmin.
Englannin argumentoiva aine pitäisi vääntää aiheesta "The internet needs to be regulated in order to protect the society." Aihe, josta voisi ottaa vastapuolenkin kannan joissain asioissa, mutta aika monessa myös tämän mainitsemani kannan.
Eilen oli tarkoitus mennä kaverimme Glamour/kihlajais/läksiäis/tupari-bileisiin, mutta sitten ne peruutettiin sankarin flunssaan sairastumisen takia. Kurjuus. Olin ehtinyt jo pukeutua glamour ja pyntännytkin aika lailla. No joo, ei se haitannut. Bodega Saludissa kävimme silti hienostelemassa, herkuttelemassa ja nautiskelemassa. Uskomattoman hyvä ravintola: tunnelmallinen, laadukas, monipuolinen ja erilainen. Ja nyt iski taas hirveä nälkä pelkästä sen salaattipöydän ajatuksesta! Jos et ole koskaan siellä käynyt, suosittelen lämpimästä vähän parempaan occasioniin. Lounaskin kuulemma on huippu, joten arkimakuunkin sopinee.
Niin, täällä minä jaarittelen, vaikka pitäisi se aine vääntää. Enhän minä niitä noppia tule niittämään yhtään niin toivotusti mikäli luistan kotitehtävien teossa. Aika mukavia koulupäiviäkin on...maanantaina 8-18, ti 10-18/19, ke 8-16...torstaina sitten vain 10-16 ja perjantaina ei toistaiseksi koulua ollenakaan, töitä vain.
Voi kuinka odotankaan, että vielä joskus pääsisin tekemään jotain omaan alan hommia eikä tarvitsisi kassalla kärsivällisyyttään aina koetella.
Mutta...se aine...ja ruokaa...ja ehkä Pirkkalaan.

3 Comments:
At 18 syyskuuta, 2005 11:50, Anonyymi said…
En ymmärrä kuinka jotkut saa lukkarinsa noin tolkuttoman täyteen. Nytkin, vaikka ohjelmassa on ties mitä filosofiaa ja liiketoimintaosaamista, päivät on täynnä hypäreitä. Onneksi töiden puolesta joudun sitten yleensä menemään aina kymppiin ja poistumaan vasta joskus viiden-kuuden välillä riippuen kuinka paljon nakkeja on ropissut.
Jos pidit Saludista, pidät varmasti myös Fransmannista. Se on hieman arkisempi, mutta ruoka on aivan mielettömän hyvää. Erityisestä jälkiruokalistan suklaakakkua kannattaa testata. Sanoisin muuten samaa Panchon suklaakakusta - yleensä vaan ihmiset on niin täynnä sen "pienen" hampparin jälkeen, ettei kukaan enää jaksa jälkiruokaa.
Kuten jo taisin mainita, tie oman alan hommiin lähtee varmasti aukenemaan paremmin työharjoittelun kautta. Suosittelen ehdottomasti hakemaan niitä laitoksen harjoittelupaikkoja ensi kesäksi. Ole vaan ajoissa liikkeellä ja mene rohkeasti juttelemaan haluamasi harjoittelupaikan ohjaajalle (mieluummin jo ennen kuin paikat ilmoitetaan haettaviksi). Ne arvostavat aktiivisuutta.
At 19 syyskuuta, 2005 12:06, Monday6am said…
No joo, on mullakin maanantaisin tällä hetkellä neljä tuntia hypäriä 12-16. Ja päivät on täynnä filosofiaa, tilastotiedettä, vuorovaikutteista, tietojenkäsittelyä, kognitiotiedettä, hypermediaa, ruotsia ja englantia. Uff. Luvassa aikamoinen headbanger's fest tänä syksynä.
Fransmannissa olen Kajaanissa joskus aikoinaan käynyt vappupäivän lounaalla. Ihan hyvää ruokaa oli, mutta onhan se eri asia lounastella kuin käydä oikeasti syömässä illalla aperitiivien yms kera. Pitää katsoa jos joskus tulisi sitäkin kokeiltua. Ootko Sevillassa muuten koskaan käynyt? Itse en ole ja kiinnostaisi tietää onko se mistään kotoisin.
Joo, harjoittelupaikkoja ynnä muita pitää koittaa sit kyllä metsästää oikein olan takaa. Viime keväänä kun työnhaku oli kovin passiivista eli en kovin montaa hakemusta tainnut edes täyttää. ..Ja niinhän ei todellakaan saa töitä :)
At 20 syyskuuta, 2005 00:26, Anonyymi said…
Olen käynyt Sevillassa ihan päivällisellä sekä yhden kaverin kanssa bisneskuvioissa iltakahvilla. Tarjoilijat ovat ravintolan tasosta poiketen aika suorasukaisia tyyliin Pancho, mutta ruoka on ihan hyvää. Sieltä saa muistaakseni myös espanjalaiseen tyyliin alkuruoaksi maustettua patonkia ja mojo-kastiketta. Suosittelen :)
Olen jo muutamana edellisenä kesänä tehnyt saman kuvion työpaikkahakemusteni kanssa - samat firmat, melkeinpä samat hakemukset. Joka vuosi samat firmat jättävät vastaamatta hakemuksiini kokonaan, ja samat firmat valittelevat "ettei juuri nyt valinta osunut sinuun".
Lähetä kommentti
<< Home