"bom digi digitissidigi bom" -miek

Unettaapi. Kesä lähestyy loppuaan. Tänään näytti aurinkoiselta, mutta kun meni pihalle, huomasi äkkiä, että hameessa tulee vilu! Tuulikin aika kovasti. Kyllä, syksy on tulossa. En usko takakesään....mitä ne sellaiset on. Taka-taka-taka-talvi on paljon uskottavampi ilmiö. Takakesän tosin kokisin mielummin.

Kaikilla paitsi lipastolaisilla on tainnut koulu jo alkaa, myös teekkareilla. Fuksejakin tuli meidän ainejärjestöön kerralla iso ryhmä, mutta empäs ollut katsomassa, kun en tutoriksi tänä vuonna mielinyt.

Kävin tänään yhdessä koetuksessa, josta selvisin. Hieno juttu, mutta ei ollut viimeinen koetos.

Kahdeksan päivän työputkesta jäljellä vielä tämä päivä, huominen ja ylihuominen. Taidan selvitä hengissä. Varsinkin, kun tänään ja huomenna on vain viiden tunnin päivät. Selkä siitä ei tykkää eikä pääkoppa, mutta niin vähän enää jälellä, että ilolla odottaa kyllä kesätöiden loppumista. Kun on koko kesän pitänyt aivojaan narikassa, alkaa oikeasti kaipaamaan jo koulunkäyntiä. Tosin veikkaampa että muutama kuukausi tästä eteenpäin valittelen, että olipa kesällä helppoa, kun ei tarvinnut tehdä harjoitustöitä. Mutta sellasta se elämä on.

The Keys to Your Heart

You are attracted to those who are unbridled, untrammeled, and free.

In love, you feel the most alive when your lover is creative and never lets you feel bored.

You'd like to your lover to think you are stylish and alluring.

You would be forced to break up with someone who was emotional, moody, and difficult to please.

Your ideal relationship is comforting. You crave a relationship where you always feel warmth and love.

Your risk of cheating is zero. You care about society and morality. You would never break a commitment.

You think of marriage as something that will confine you. You are afraid of marriage.

In this moment, you think of love as something you can get or discard anytime. You're feeling self centered.

Porn star

Your Porn Star Name is: Nurse Naughty

Get your own Porn Star Name

Kahdeksan työpäivän putkesta vielä neljä jäljellä. Sitten vois vaihtaa ammattia joko opiskelijaksi tai pornotähdeksi. Tai sitten ei. Tai ehkä alan käyttää jotenkin hyödyksi piileviä kykyjäni..

Your Hidden Talent

Your natural talent is interpersonal relations and dealing with people. You communicate well and are able to bring disparate groups together. Your calming presence helps everything go more smoothly. People crave your praise and complements.

What's Your Hidden Talent?

Early morning mourning at breakfast..

Viime yön näin taas unta kuinka istuin kassalla ja hoidin sitä asiakasvirtaa. Toinen uni, jonka näin, oli sellainen, missä istuin takaisin lukiossa eikä minulla ollut lukujärjestystä, kyniä, papereita eikä kirjoja ja olin ihan hukassa. Olin joutunut Coach Klinectin, entisen historian opettajani, tunnille, mutta tämä herra oli aivan eksyksissä sillä hänet oli pistetty tänä vuonna vetämään äidinkielen kurssia. Tilanne oli jotenkin älytön, kun istuin siellä ala-asteaikaisten luokkakavereiden kanssa vaikka tiesin olevani jo ylioppilas. Mietin vain kuinka kertoisin tuon asian opettajalle, ettei minun enää täytyisi jäädä sinne pyörittelemään peukaloitani.

Olikohan tuo nyt sitten jonkinlainen sympatiauni, sillä lukiolaisilla alkoi koulut viime viikolla ja pienillä teekkarifukseillakin tämän viikon maanantaina. Minulla on vielä puolitoista viikkoa tuskaa kesätöissä ja sitten alottelen itse opiskelut. Toivottavasti en sitten enää näe kassaunia vaan mielummin vaikka koodausunia - jos vaikka se unissa ilmennyt koodaustaito siirtyisi tosielämään. Oh dear!

Jostain syystä nyt aamulla heräsi kaipuu päästä morjestamaan vanhoja tuttuja Ouluun. Ihmisiä, joiden kanssa lukioaikoina kävin ensimmäiset kerrat baarissa ja joiden kanssa ropetettiin Cthulhua. Kaikkea kivaa tuli tehtyä - silloin vielä oli tapana järkätä leffailtojakin kavereiden kanssa. No, sen jälkeen kun muutin Tampereelle, en ole näistä tyypeistä nähnyt kuin kahta; toista viimeksi kaksi vuotta sitten ja toista viimeksi helmikuussa. Loppuja en ole nähnyt kolmeen tai neljään vuoteen. Ja sanoisin, että nyt olisi aika. En tosin tiedä milloin Ouluun lähtisin ja kuinka ihmeessä sen järjestäisin, mutta Anttia, Tonia, Topia, Proffaa ja Simoa ainakin halajaisin morjestaa...vaikka Caion baarissa Kaijonharjulla.

Nyt on kyllä sen verran kurjan haikea ja tympeä olo, ettei tämmöistä vapaapäivällensä toivo. Siispä taidan vetäytyä lukemaan kirjaa; edelleen sitä Ruusun nimeä, kun ei se ole viime viikkoina oikein edennyt.

Kilpailuviettiä ja kilometrejä

On taas tämä aika kuukaudesta, jolloin tekee mieli syödä kolme lämmintä ateriaa päivässä, kiukutella ja nukkua aina kun siihen mahdollisuus tarjoutuu. Yritän minimoida noista kolmesta kaikkia, mutta uskompa, etten pysty, kun koko ajan nälättää, kiukuttaa ja väsyttää. Niin, sellaista se naisen elämä on.

Eilen oli vapaa päivä ensimmäistä kertaa seitsemän päivän työputken jälkeen ja se tuli kyllä tarpeeseen. Aloitin aamuni käymällä kampaajalla (ABC Hiuskoulu tms) ja tykkäsin suuresti mitä hiuksilleni tehtiin, vaikkei tietenkään kukaan ulkopuolinen edes huomannut eroa. Pitäisi vissiin värjätä hiukset radikaalisti, että joku huomaisi. 10 sentin lyheneminen ja uusi muoto hiuksissa on jotain, mikä ilmeisesti jää helposti huomaamatta.

Kampaajan jälkeen kävelin keskustaan ja piipahdin H&M:llä ja sieltä mukaan tarttui uudet mustat samettihousut, korvakorut, rintakoru ja kaksi mustaa isoa hiuspinniä. Jostain syystä olen viime aikoina innostunut hirveästi koruista, erityisesti korvakoruista. Yleensä pidän samoja pieniä kultaisia renkaita yötä päivää kuukaudenkin putkeen, mutta nyt kesällä olen vaihdellut korvakoruja päivittäin. Kassalla ollessa pukeutuminen oman mielen mukaan onnistuu vain kaulasta ylöspäin, joten korvakoruista olen joskus saanut asiakkailta kivojakin kommentteja.

Attilassa kävin hotkaisemassa erinomaisen opiskelijalounaan ja suhahtelin polkupyörällä takaisin Hervantaan. Kaippa siis aamupäivästä pyöräilin jotakuinkin 16km. Kotona suihkussa käytyäni ja pyörälypuuskutuksen aiheuttamaa poskien punaisuutta laskettuani lähdin käymään passikuvassa. Kuva onnistui oikein hyvin ja minua hymyilytti runsaasti kun vertasin sitä kuvaa mukanani olleeseen ajokortin kuvaan. Mustista alaselkään asti ulottuvista hiuksista on siirrytty juuri hartioille ylettyviin lähes blondeihin hiuksiin. Ulkonäön suhteen ainakin on hieman tullut aikuistuttua.

Päiväunien ja päivällisen jälkeen päätimme M:n kanssa lähteä pyörällä käymään Pirkkalan anoppilassa. Matka sujui nopeasti ja ainoastaan alkumatkasta tuntui, että jalat hyytyvät. Jossain kohtaa matkalla Härmälästä Suupalle eräs tyttö ohitti meidät ja minun päähäni iski taas joku hirveä kilpailuvietti ja niinpä lähdin peesaamaan tuota tyttöä. Kävi kuitenkin niin, ettei hänen vauhtinsa riittänyt lainkaan ylämäessä ja minun oli aivan pakko ( !! :) ) ohittaa hänet. Kun kerran olin yllyttänyt vauhtiani niin hirmuiseksi, en voinut enää hidastaakaan vaan painoin loppumatkan 2km ihan järkyttävällä tahdilla, ettei se tyttö taas pääsisi ohi. Perinteistä minua.

Teen, voileipien ja juoruhetken jälkeen poljimme takaisin kotiin. Tähän suuntaan järkyttävän jyrkkiä ylämäkiä olikin taas ihan riittämiin ja jaloissa alkoi jo tuntua päivällä aiemmin poljetut kilometrit. Jotenkin sitä kuitenkin kivuttiin takaisin kanjonin pohjalta laskettelukeskuksen ylätasanteen korkeuksille. *puuh* Pirkkalan reissusta kilometrejä tuli 31km ja siihen päälle keskustareissuni kilsat 16km, joten yhteensä poljin eilen 47km! Aika paljon. Mutta kannatti se!

Vanajanlinnan pirskeet olivat erinomaiset ja uskon näyttäneeni oikein kauniilta prinsessamekossani. Vanajanlinna itsessään oli todella hieno paikka sitä ympäröivine golf-kenttineen. Ruoka oli aivan erinomaista (suorastaan taivaallista!) ja palvelu parasta mitä ravintolassa olen saanut. Valkoviini, punaviini, likööri, kuohuviini, siideri ja lonkero virtasivat. Lopputulos oli sen mukainen: aamulla päässä jyskytti aika kovaa. Uusia kenkiä en missään vaiheessa saanut ostettua, mutta ei se paljon menoa haitannut paitsi loppuillasta, jolloin pikkuvarpaani olivat niin rakoilla, että tallustin keskustassa taksitolpalle ilman kenkiä. Kannatti lähteä, sillä toista mahdollisuutta tuskin tarjoutuu.

Seinätön labyrintti

Luulet, että edessäsi oleva
polku on sinulle avoin
mutta joka askeleellasi
se muuttuu, lukittuu
kohtaloksesi sitä mukaa
kuin kuljet

Kaikki on salattua silmiltäsi
kunnes pääset itse perille
sen hetkiseen totuuteen
sen hetkiseen labyrinttiin

Sillä polku ei kokonaan
ole suora vaan kuten elämäsi,
se on matka
yhdestä sokkelosta toiseen

Yhden solmun sinua
raahaavasta köydestä avatessasi
huomaat tilalle syntyneen
kolme solmua lisää

Vakuuttamaan ettei matka
läpi kaikkien kokemustesi
pääty silloin kuin itse tahdot

Hyvän päivän varjo

Suoran tien päästä
auringon alle varjo
missä sisimpäsi kasvaa

Riippusillan askeleet sinne
epäillen vielä kuljet
tietäen tuon matkan
alle oman päivävarjon
olevan kahle onneen

Sieltä tähyillen voi
avaramman maailman tunteiden
ryöppyä kuohua pauhuntaa
tyynenä suojasta katsella

Delirious dolls

Mie tein tämmösen ihanan nuken. Se on mie lähdössä bilettään :)
Oman voi tehdä täällä.

Location! Lifestyle! Luxury! ... currently impossible!

Nukuttaa, väsyttää. Heräsin kahdeksalta sunnuntaiaamuna. Tätä se on, kun tottuu heräämään aikaisin töitä varten - ei osaa viikonloppunakaan nukkua niin pitkään kuin haluaisi. Päänikin on hieman kipiä johtuen eilisestä todella väsyneestä tissuttelusta O'Connellsissa. Sitä ennen tissuttelimme J&M:n tupareissa, missä tapasin uusia teekkareita. Oikeastaan tutustuin niistä vain yhteen. Lopun ajan juttelin vanhan intialaisen tutun kanssa, joka on nykyään Nokialla koodarina. Nokiallehan nuo näyttävät ulkkareita paljon palkkaavan. Ehkä minutkin vielä joskus, jos päätän, ettei yliopistoura sovi minulle.

Tänään kai aiomme piipahtaa anoppilassa ja kahta asuntoa katsomassa Vähäjärveltä, Pirkkalasta. Ihastuin Vähäjärven alueeseen siellä käytyäni. Siinä rannassa oli jotain sellaista nostalgista. Tuli nimittäin mieleeni sellainen tekojärvi, joka oli asuntoalueellamme Duluthissa, Georgiassa, Usa:ssa, silloin kun siellä asuimme. Tree Summit Apartments oli sen alueen nimi missä asuimme - tavallaan yksityinen kaupunginosa, sillä alue oli pienen kaupunginosan kokoinen aidoilla ja porteilla rajattu alue. Sieltä löytyi klubitalolta uima-allas, poreallas ja kuntosali. Tenniskenttiä oli 4kpl ja autonhuoltopistekin löytyi - siis sellainen missä sai mm. käydä autonsa pesemässä. Klubitalon edessä avautui tuo "järvi", jossa oli keskellä suihkulähde niin kuin Vähäjärvessäkin.

Kuvia täältä! (Kyseisistä kuvista täytyy sanoa, etten voi ymmärtää, miksi nuo kuvat on otettu talvella, sillä kesällä tuo alue on aivan älyttömän paljon nätimpi puiden ym vihertäessä.)

Meidän perheen asunto sijaitsi kolmikerroksisen asuinrakennuksen ylimmässä kerroksessa. Se taisi olla 3 Bedroom apartment ja siihen kuului kaksi kylpyammeellista kylpyhuonetta sekä erillinen kolmas vessa. Olohuone oli mukavan iso, parveke löytyi ja keittiössäkin oli sopivasti tilaa. Vanhemmat nukkuivat Master bedroomissa ja minulla ja siskollani oli omat huoneet. Jokaiseen makuuhuoneeseen kuului vaatekomero, sillä erillisistä kaapeista siellä ei olla kuultukaan. Lattiassa oli joka huoneessa paitsi kylppäreissä ja keittiössä kokolattiamatto - sellainen pörröinen, jolla saattoi tarpeen tullen vaikka nukkua päikkärit.

Jos olisin nyt kotikotona, kaivaisin aivan varmasti vanhat valokuva-albumit esille, sillä olisi kiva katsella miltäs siellä näyttikään, vaikka oikein hyvin toki vielä muistankin. Kolme vuotta siis asuimme siellä ja sen jälkeen olen vielä kolmesti käynyt siellä vierailemassa: puoli vuotta muuton jälkeen, vuosi muuton jälkeen ja kolme vuotta muuton jälkeen. Uskon, että tulen vielä palaamaan sille mantereelle, mutta rahaa vaativa reissu se tulee olemaan, joten ehkäpä kymmenen vuoden päästä sellainen on mahdollista. Sinne päästyään nimittäin haluaisi käydä vielä niin monessa paikassa. En välttämättä enää palaisi Atlantaan vaan suuntaisin matkani jonnekin pohjoisempaan tai sitten länsirannikolle esim. Seattleen tai San Franciscoon. M:lle haluaisin näyttää niin paljon sen maan paikoista.

No, tuhannennesta asiasta takaisin toiseen eli Vähäjärvelle. Siellä on pari rivitaloasuntoa, joita käymme ihan mielenkiinnosta kurkkaamassa. Ostamiseen ei ole vielä mahdollisuutta eikä tarvettakaan, sillä opiskeluni ovat kesken ja voimme asua TOAS:lla vuokralla vielä vaikka seuraavat kolme vuotta, jos kuvitellaan minun valmistuvan seuraavan kahden vuoden kuluttua/aikana. Koko ajan kuitenkin säästän hieman rahaa, että jonain päivänä olisi hieman pesämunaa, kun ostopäivän aika tulee ja lainaa lähdemme ottamaan. Parempi tosiaan olla hieman säästössä ettei tarvitsisi ottaa takaajia lainalle ja muutenkin, että lainan määrä ei tulisi olemaan niin iso, sillä on sitä muutakin makseltavaa vuosien mittaan kuin lainan lyhennykset ja korot. Tällä hetkellä en halua edes kuvitella millaista on olla esim. yli sadan tuhannen euron veloissa. Vuosikymmennen ja tai kahdenkin kahle ja nykyään kai voi saada vieläkin pitkäaikaisemman kahleen.

**

Tänään minulla on vapaapäivä. Eilen menin viiden tunnin yöunien jälkeen töihin yhdeksältä aamulla ja ahersin 9h 15min. Minut oli pistetty maitokaappiin seitsemäksi tunniksi ja siellä tosiaan olisi riittänyt hommia vielä pidemmäksikin ajaksi. Yhdeksään tuntiin kuuluu kolme taukoa enkä ehtinyt pitää kuin kaksi. Ja ihme kyllä se ei oikeastaan edes haitannut. Ja mikä vielä kummallisempaa, jäin vielä vartiksi ylimääräistä kassalle, kun ruuhkia tuntui vain riittävän sulkemisajan jälkeenkin. Maitokaapissa oli viileää, ahdasta ja kaaosmaista. Siellä ei ollut aikaa jutustella sisällä piipahtavien kassatyttöjen kanssa, sillä hommia oli ihan hirveän paljon. Voin mennä kyllä jatkossakin maitoon, jos minut sinne vielä huolitaan.

Nyt taidan mennä jatkamaan tuota Umberto Econ Ruusun nimeä. Olen sivulla 417 ja sivuja on 624. Kirjamuodossaan tuo tarina on huomattavasti parempi kuin elokuvana ja elokuvakin on oikein hyvä. Elokuva on kuitenkin tehty enemmän dekkarimuotoon, kun kirja taas sisältää paljon filosofisia, teologisia ja historiallisia pohdintoja, jotka antavat osviittaa itse tarinalle. Ehdottomasti sellainen kirja, jonka lukeminen avartaa. Nähtyäni elokuvan pari kertaa ennen kirjan lukemista pelkäsin, etten saa kirjasta mitään irti, mutta toisin kävi. Tämä on ehdottomasti yksi suosikeistani.

Black velvet darkness I fear..

Which Rock Chick Are You?

I am Cerys Matthews and I don't know who I am. Pitäisi varmaan ottaa selvää, jos kerran tuon testin mukaan olen niin samanlainen. :) Ei sillä, ihan kaikkia testejä ei kenties ole uskominen.

Eilen olisi ollut Tapahtumien yö Tampereella, mutta emme selvinneet sohvalta minnekään. Katsoimme sitten leffan nimeltä Monan maailma. Ihan hyvä leffa oli. Tanskalainen monamelie-hassuttelu. Pääosassa oli hieman erakko söötti tummahiuksinen tyttö, jolla oli kujeita. Kivointa leffassa oli sen synttäripippalot ja kielillä puhuminen. Suosittelen.

Shoobabba bang bang.

Menen Vanajanlinnaan iltapukupirskeisiin 20. päivä eikä minulla ole kenkiä. Olen aivan avuton kenkäshoppailija. Tai siis, kyllä varmasti itselleni kengät löytäisin, jos kauppaan asti sovittelemaan jaksaisin, mutta siinäpä se ongelma onkin - päästäpä sinne asti! Niin, ja koska painoni on koholla, en tiedä löytyykö minulle kaapista edes sopivaa iltapukua. Luulen, että minun tulisi alkaa siis sovittamaan.

Sovitin yhtä ja se mahtui, mutta ei aivan kuten se vielä joskus 9.-luokalla mahtui! Mutta jos en muuta keksi niin tuolla mustalla samettisella pitkällä putkimekolla lähden...vaikka itkeä tirskahtelisinkin pukiessa muotojani. Sitten vielä ne kengät ja kengäthän eivät välitä montako kiloa painan.

Menisipä joku tuttu jo naimisiin ja kutsuisi minut häihinsä niin voisin hyvällä syyllä ostaa uuden mekon.

We all had our reasons to be there..

Runosuoni sykkii parhaiten masentuneena, kaltoin kohdeltuna tai muuten vain liian paljon samanaikaisesti tuntevana. Edes kohtuullinen tyytyväisyys nykytilanteeseen vähentää omaa taiteellista ja itseilmaisullista kapasiteettiä. Miksi näin? En ole kirjoittanut runoja vuosiin, viimeksi varmasti ensimmäisenä vuotena yliopistossa, kun nyt minulla lähtee käyntiin jo neljäs vuosi. Mihin hävisi se palava tunne sisältä, jolloin kaikki oli puettava sanoiksi päiväkirjapakinaa kauniimpaan muotoon?

Olen palannut onneksi taas päiväkirjaperinteeseeni. Hyllylläni on rivissä 17 kirjallista ajatuksia teinivuosilta. Ne vuodet, jolloin tunnetilani heitteli eniten, saivat aikaan tunnekouhuja ja pohdintoja todella monen kirjan verran. Silloin kirjoitin englanniksi ja nuo kirjat ovat täynnä välillä niin synkkää tekstiä, etten itsekään vielä pysty niitä lukemaan. Joskus ihmettelin ääneen miksi se tekee niin pahaa lukea omia kirjoituksiaan muutaman vuoden takaa ja sitten tajusin, että sellainen vaatii etäisyyden ottamista. Jos olet vielä liian lähellä sitä kaikkea - et pysty käsittelemään niitä asioita toistamatta tunnekuohuja uudessa muodossa. Kyllä minä ne aion vielä lukea läpi, mutta en vielä.

Alkupään kirjat kertovat siitä kuinka harrastin kilpauintia Suomessa ja ihastelin vähän väliä uusiin poikiin, mutta ihastusta pidemmälle ei koskaan päästy. Sitten siirryn siihen vaiheeseen, jossa olen 14-vuotta ja asun USA:ssa. Tuohon aikaan kirjoittelin Suomeen kavereille todella paljon kirjeitä, joten kaikki ajatukseni eivät valitettavasti noiden kirjojen sivuilta löydy. Mutta paljon sieltä löytyy, mm. se selkeä tieto, ettei sieltä löytynyt ainuttakaan sellaista kaveria, jonka kanssa olisin todella tuntenut olevani ja ajattelevani samalla lailla. Kavereita oli, mutta sisimmät ajatukseni jaoin silti niin paljon mielummin päiväkirjalleni kuin heille. Viimeiset kirjat ennen paluuta Suomeen sisältävät paljon, liian paljon, teiniangstia ja masentavia kirjoituksia. Jonnekin ne oli purettava, sillä muuten olisin haljennut kahtia.

Suomeen paluu, rakastuminen ja uusien kavereiden löytäminen taisivat elvyttää minut takaisin henkiin. Vielä vuoden parin verran kirjoittelin runoja, sillä matkan varrelle sattui poikaystävän parhaan ystävän itsemurha ja siitä seurannut suruaika. Jossain vaiheessa jäivät pois mustat vaatteet, metalli, runot ja angstaaminen. Ja siinä vaiheessa tuntui, ettei paperille saanut ilmaistua enää juuri mitään. Kaikki tunteet ja tapahtumat tuli jaettua jonkun toisen ihmisen kanssa. Yliopistoon siirryttyäni ei ollut enää äidinkielen tunteja - ei pakollisia aineita, luovan kirjoittamisen kursseja tai muutakaan. Jos halusi itseilmaisua jatkaa, oli sille löydettävä täysin oma fooruminsa. Ja kirjallisessa muodossa löysin sen vihdoin marraskuussa viime vuoden puolella ensin Livejournalista, sitten täältä Blogspotista.

Nuorempana suunnittelin julkaisevani nuo 17 jonain päivänä. Nyt en enää ole niin varma. Nyt kuitenkin kirjoitan julkisesti tätä uudempaa elämääni.

Niin, kirjoitan kyllä, mutta en luovasti. Kirjoitan vain, mitä tapahtuu, mitä tunnen ja mitä ympäriltäni havaitsen. En väännä sitä runomittaan, mutta jo pelkästään se, että kirjoitan - auttaa. Saanpahan ääneni taas kuuluviin, omiin korviini ainakin. Ehkä jonain päivänä tulostelen kaikki nettipäiväkirjoitukseni ja teen niistä 18:nen kirjan tuonne hyllylle. Se olisi kovin erilainen kirja. Paljon positiivisempi, siitä vihjaava, että olen alkanut löytää paikkani. Kirja siitä, että jokapäiväisessä elämässä on monenlaisia sävyjä ja että minä olen se, joka rakennan siitä sellaisen kuin tahdon. Ehkä jonain päivänä alkaa taas sanani taittua runomittaan, mutta toivottavasti silloin kirjoitan jostain tunteet positiivisesti vapauttavasta.

Oon saletisti hot kun valvon keskellä yötä!

Koska kello on juuri nyt 06:00, voisin sanoa, ettei tämä ole ihmisten aika olla hereillä. Nukuin aivan älyttömän huonosti, keppuroiden puolelta toiselle. Näin taas sitä ärsyttävintä unta mitä olen viimeisen vuoden aikana nähnyt turhankin usein: istun kassalla ja palvelen asiakkaita. Voi vittu! Ette voi kuvitellakaan kuinka mielelläni lopettaisin jo kesätyöt ja siirtyisin tekemään jotain muuta...jotain joka antaisi elämälleni hieman enemmän sisältöä! En todellakaan nauti siitä, että päivärytmi on sitä, että iltavuorosta tulee kotiin nukkumaan ja nukkuessaan tietää heräävänsä heti aamuvuoroon. Tulee sitten elettyä koko yön läpi sitä samaa arkea mitä töissä.

Irkki pelastaa onneksi - jo 20min höpissyt siellä motskareista ja kortin ajamisesta.

Cats on Broadway tonight @ 8pm!

Mummolassa oli ihana uusi kissanpentu. Sellainen 2kk vanha, joka oli nyt ollut vasta kaksi viikkoa mummun ja papan hoidossa. Vikkelä kuin mikä, hupsu, musta ja leikkisä. Jostain syystä se näytti kovin pelokkaalta. En tiedä johtuiko se värityksestä vai mistä. Oli miten oli, kyllähän tuo leikkiä tykkäsi. Jahtasi maskottihiirtä, narua, kengännauhoja, varpaita, sukkia, kulkusia, hiuspompuloita, korvakoruja, kameraa ja välillä innostui ihan paikallaan olevasta tuolistakin. Oli mukava katsella, kuinka nuorella riittää innostusta pieniinkiin asioihin. Ja se vaanimisasento! Varpaitakin vaani matalana ja ryömi kunnes hyökkäsi yhtäkkiä.

Ihana pienoinen. Parasta oli mielestäni, kun olimme juuri lähdössä pois mummolasta ja hain kenkiäni eteisestä niin Mimmi makoili siinä tuolilla oven vieressä. Kumarruin antamaan pusun sille söpöläiselle ja silittelin vähän. Tuolloin Mimmi alkoi kehräämään ja tämä oli koko viikonlopun aikana ainut kerta kun se minulle kehräsi. Olin niin onnellinen ja haikea lähtiessäni.

Wake me up when september ends...

Kaukaisista sukulaisistani löytyy kokonaisia sukuhaarallisia vanhoillislestatiolaisia. En tiennyt tätä ennen kuin vasta menneenä viikonloppuna, jolloin osallistuin Vakkurin suvun sukukokoukseen Kuivaniemellä. Juhla alkoi sunnuntaiaamuna kirkolla, jonka minä ja pikkusisko skippasimme. Sieltä jatkui siirtymisellä hautausmaalle laskemaan seppele suvun "kantaisien" haudalle. Haudalla lauloivat virsiä ja sitten jatkoimme suvun kotitilalle kuuntelemaan historiikkiä suvun vaiheista. Tämän jälkeen halukkaat saivat mennä satamaan kurkkimaan hienoja tuulimyllyjä. Tuulimyllyt skippasimme, sillä niitä olemme katselleet jo monta vuotta mummolareissuilla. Juhla huipentui Merihelmeen, missä oli ruokailua ja ohjelmaa.

Useamman kerran ohjelmassa tuli ilmi kuinka jotkut sukuhaarat olivat todellan Herran Sanan levittäjiä. Ilmeisesti juuri Haukiputaalle oli levittynyt erityisen paljon näitä Sanan levittäjiä, sillä heidän oma kuoronsakin esitti kristillisiä kappaleita. Nuoria tapahtumassa oli liikkeellä varsin vähän ja onhan se ymmärrettävää, jos perheestä olisi lähtenyt esim. kaikki 10 lasta niin hinnaksi olisi tullut 200e pelkistä osallistumismaksuista. Sitä paitsi monet Sanan ihmiset jättivät tulematta sen takia, että juhla järjestettiin paikassa, joka on normaaleina viikonloppuina tanssipaikka ja siispä yökerho.

No, mitään liian pöyristyttävää en joutunut kestämään, sillä kuitenkin luulisin, että suurin osa osallistujista ei ollut niin vanhoillisia. Itsehän en juuri uskonnosta perusta ja siksi olin onnellinen, etten joutunut asiasta liikoja keskustelemaan. Minusta ei olisi viettämään elämääni synnyttäen joka vuosi lisää mukuloita maailmaan. Eikä toisaalta palvomaan jotain niin kaukaista ja matkan varrella vääristeltyä tarinaa.

Olin osa tuota sukua äidin äidin äidin kautta eli todella kaukaisesti enkä ollut tutustunut noihin ihmisiin, joten sukutarinoiden kuuntelu ja sukupuun katselu oli mukavaa puuhaa. 1800-luvulla todellakin ihmiset kuolivat nuorena. Aivan älyttömän monella syntymäajan ja kuolinpäivän välillä ei ollut kolmeakaan vuotta, monella ei vuottakaan. Ilmankos sitä on synnytelty 12 lasta maailmaan yhdestä perheestä, kun niin moni on jäänyt aikuiseksi kasvamatta. Monella näistä oli sukuhaaroista jälkeläisiä jo 200-400, omasta sukuhaarasta taisi olla jotain sinnepäin kuin 213 jälkeläistä. Heittivätkin herjaa, että vuosien kuluessa kuinkahan monta Vakkuria todellakin astelee maan päällä.

En kadu, että lähdin. Muutaman mukavan ihmisen kun tapasin ja oikein rattoisasti meni aika suvun historiikkiä kuunnellessa. Myös eräs toisen sukuhaaran jälkeläistyttö lauloi kauniilla Tenavatähti-tyylisellä äänellä ja olemuksellaan kivan laulun lavalla. Laulun, joka kertoi todella välittämään läheisistään.

Suku menettää arvostustaan ja tärkeyttään nykyaikana, kun ihmiset muuttavat kotipaikoiltaan toiselle puolelle Suomea. Ystäväpiireistä tulee melkein kuin suku. Heidän kanssaan kokoonnutaan vuosittain juhannuksen viettoon, pikkujouluihin, syntymäpäiville, häihin jne. Mutta, ei tekisi pahaa palata juurilleen ja pistää oman sukunsa tärkeämmälle paikalle sydämessä.

Life-Long Learning Inc.

Ajattelin syksyllä tämmöisiä kokeilla:

Requirements Engineering (3ov)
Projektityö (6ov)
Tutkimuskurssi (5ov)
Tietorakenteet (5ov)
Human Information-Processing and Interactive Technology (3ov)
Selected Topic in HCI (1ov)
Kognition filosofia (2ov)
Tilastotieteen johdantokurssi (5ov)
Johdatus filosofiaan (2ov)
Englannin suullinen ja kirjallinen kurssi (2ov)
Ruotsin suullinen kurssi (1ov)


Voi olla, että joudun vielä noista karsimaan pois; ensimmäisenä luultavasti tuon Tietorakenteet, sillä *sniff* tuskin siellä tulen pärjäämään, mutta aion kyllä sen kurssin silti aloittaa. Noista keväälle jatkuu Projektityö ja STHCI. Tilaston kurssinhan aloitan jo varmaan neljättä kertaa, joten toivottavasti tällä kertaa saisin vihdoinkin ne viisi opintoviikkoa sieltä pois kerättyä. *peukut*

Opiskelut alkavat syyskuun toisella viikolla. Tavallaan jännittää, tavallaan kauhistuttaa jo etukäteen. Tuskasyksy luvassa luultavimmin, mutta sellaista se elämä on. Opiskelu on yhtä Et vaan voi voittaa -härdelliä. Jos yrittäs saada sen verran kursseja kuitenkin nyt vuoden aikana, että saisi kandin paprut kouraan. Saa nähdä miten käy :(

Mummues ja pappaes :)

Pancho Villa on muuten aika mainio lounaspaikka. Suhteessa opiskelijaravintoloihin toki kallis, mutta mmm mmm. Söin eilen siellä lounaaksi kanafileen ananassalsan, salaatin ja ranskalaisten kera ja oi oi, kyllä maitti ja maksoi 6,50e. Pojat söi kaikki jotain hampurilaisaterioita ja hyviltä nekin näytti.

Tutustuin eilen kahteen uuteen poikaan, molemmat Legendan tuttuja tietojenkäsittelyn laitokselta. Näiden kolmen kanssa päädyin siis lounaalle ja istuskelemaan työhuoneeseenkin tunniksi pariksi. Tarkoitukseni oli siis vain lipastolla käydessä hakea uusi lukuvuositarra opiskelijakorttiin ja heittää Taitzan käsilaukku Legendalle, mutta näin pääsi käymään. Oli ihan kivaa.

Nyt on töihin palanneet takaisin kaikki ne, jotka normaalisti tekevät aamuvuoroja, joten minä joudun taas tekemään iltavuoroja. Toisaalta joo, kyllä ne iltalisät todellakin tulevat tarpeeseen, mutta sitten joutuu hengaileen yksin aamupäivät kotona ja illat töissä, sillon kun voisi olla M:n kanssa. Mut elämä on laiffia, tiedetään. Hehe, raha vs. rakkaus. Onneks tosin noi iltavuorot ei sulje rakkautta pois :)

Ensi viikonloppuna lähdenkin morjestaan 150 sukulaista Kuivaniemelle, kun siellä on jonkun meidän sukuhaaran sukujuhla. Mitähän siitäkin tulee, kun porukan keskimääräinen ikä on varmasti vähintään 50v. eli meitsi on ihan juniori. No, toivotaan, että sieltä löytyisi edes joku uusi mukava tuttu. Onneksi siellä on kuitenkin muutama varma tuttu eli äiti, isä, pikkusisko, mummo ja pappa.

Isovanhemmille on aika paljon nimiä, tuli vain mieleen. Omia isoisiäni kutsun papaksi ja vaariksi. Vaari oli Kokkolan seudulta ja pappa tuolta lähempänä Kemiä ja Torniota. Ukiksi en ole koskaan kutsunut heitä, vaikka se tuntuu olevan Suomessa varmaan yleisin nimi. Mummu, mummo...onkos isoäidille muita nimiä?

Boom boom boom...

Ehkä voisin vihdoinkin kirjoitella tänne. Jostain syystä ei ole vain viime aikoina huvittanut kirjoitella tänne niin paljon. Normaalisti tietokoneella käytetty aika on mennyt kirjoja lukiessa. Viime viikolla luin Dan Brownin Enkelit ja demonit. Amsterdamin reissulla lukaisin läpi Alice Seboldin kirjan Oma taivas. Enkelit ja demonit oli kyllä erittäin viihteellinen, mutta ei todellakaan mikään masterpiece. Kyllä sen kahdessa päivässä lukaisi läpi ja totesi hieman liikaa yhtymäkohtia Da Vinci -koodiin. Oma taivas oli kirja, joka ulottui hieman syvemmälle tunnetasolle ja sai minutkin välillä kyyneliin. Kirja siis kertoi 14-vuotiaasta tytöstä, joka raiskataan ja tapetaan ja sitten hän taivaasta käsin seuraa perheensä elämää tämän jälkeen ja koittaa johdattaa heitä ratkaisemaan tapahtuneen vääryyden.

Viime viikko meni tosiaan pääosin yksin kotona hiljaisuudessa. En hirveästi käynyt kodin ulkopuolella muuta kuin töissä vaan nautin siitä, että sain olla kotona ulkomaailman tavoittamattomissa. Kokkailin epätoivoisia dieettiruokia...eli kidutin itseäni parska- ja kukkakaalilla. Ja lueskelin sen kirjan. Suunnittelin syksyn opintoja. Nautin Amsterdam-kuvien katselusta. Yhtenä iltana kävin kavereiden kanssa Hervannan vesitornilla katselemassa maisemia ja mättämässä munkkia (valitsin kaikkein suurimman - se siitä dieetistä ;P). Perjantai-illan pelailimme TTY:n pihalla mölkkyä. Se oli minulle ensimmäinen kerta ja totesin kyseisen pelin oikein mainioksi.

Perjantai-iltana M palaili Norjasta (ja siitä asti olen ollut taas niin korviani myöten rakastunut, että melkein hävettää). Olivat viimeisenä päivänä ajaneet 800km, mikä on aika paljon. M ei ole koskaan autollakaan ajanut päivässä niin paljon ja nyt motskarilla sitten repäisi sen verran. Yllättäen oli aika väsynyt sen jälkeen ja hartiat jumissa. En ole vielä matkakuvia nähnyt, mutta varmasti upeita maisemia näkivät ajaessaan Pohjois-Norjan lumihuippuisilla vuorilla puurajan (? vai metsärajan?) yläpuolella.

Lauantaina meidät oli kutsuttu M:n lapsuudenkaverin toimesta valmistujaisbileisiin Saunasaareen tms Lentävänniemen kärkeen. Kyseessä oli siis bileet, jotka järjesti viisi boomaria, jotka olivat juuri saaneet itselleen kauppatieteen maisterin arvonimen. Väkeä oli paljon, sauna lämmin, loistavaa pyttipannua, valtavasti tehokasta boolia, mölkkyä, saappaan- ja tikanheittoa, musiikkia, auringonpaistetta, höpinää, hassuttelua ja naurunremakkaa. M:stä ja minusta oli illan aikana otettu aika monta halipusu-kuvaa, joten ilmeisesti olimme tosiaan niin iloisia siitä, että saimme viiden päivän erossa olemisen jälkeen taas höpöttää yhdessä. Hyvät bileet siis oli.

Olin kuitenkin aika ihmeissäni boomareitten (tampereen kielestä suomennettuna kauppatieteilijöiden) ja muiden ihmisten välisestä kulttuurikuilusta. Otetaan nyt vaikkapa boomarinaiset. Illalla oli tosiaan parin tunnin saunomismahdollisuus niin neidit olivat saapuneet saunalle bikinivermeissään ja uiskentelit normaalisti. Sitten kun oli pukemisen aika, alkoi ihan uskomaton säätö. Tytsyillä oli nimittäin mukana 3 eri parfyymiä, meikinpoistoaineet joka lähtöön, hiustenkuivaaja, hiussuihkeet ja useampi vaatekerta. Sit oli hirvee keskustelu ja päättämisen vaikeus mitä parfyymiä pistää ja mitkä vaatteet jne.

Olin hetken aikaa siellä pukkarissa ja kuuntelin kuinka nämä kaksi blondia avautuivat jostain kaveristaan, koska tuo kaveri ei koskaan kuulemma vaivaudu laittamaan hiuksiaan riittävän hyvin. "Siis niinku, jos se vois ees joskus tehdä jotain muuta niille kuin vaan suihkun jälkeen kuivata ne föönillä ja pistää kii." Hehe...mä teen hiuksilleni jotain muuta kuin tuon mainitun ehkä kolmesti vuodessa, joten hohhoijaa. Mistä tulikin mieleeni, puhuukohan mun naispuoliset kaverit musta sit paskaa, kun mä en "laita" hiuksiani...

Lahjaksi tuolle valmistuneelle kaverillemme annoimme Donald Trumpin jonkun rikastumisoppaan.